Sivut

torstai 8. joulukuuta 2011

Päivä 9

Uskoni


Miut on kastettu kristinuskoon syntymän jälkeen. Lapsena oli tietysti lapsenusko iltarukouksineen, mutta kun rupesin älyämään asioista jotain, niin siitä asti en ole jumalaan uskonut, eikä kirkon opetukset tuntuneet omilta. Erosinkin kirkosta muutama vuosi sitten. Tämä oli minun henkilökohtainen päätös, en muille tuputa mielipiteitäni. Miusta on hienoa, että ihmiset saavat lohtua jostain pahassa maailmassa. Kun taas tappaminen, alistaminen, henkinen ja/tai fyysinen väkivalta uskonKIN nimissä ON VÄÄRIN. Sellaista en hyväksy missään tilanteissa.


En sinänsä usko oikein mihinkään. Miuta kyllä kiehtoo esimerkiksi Suomen muinaisuskonnot, noituus ja muut enenmmän tai vähemmän historiaan jääneet uskonnot ja niihin liittyvät asiat.


En kyllästy koskaan kuulemaan kylällämme asuneesta kansanparantajasta, jolla oli myös verenseisauttamisen taito. Hän oli kuuluisa Helsingissä asti, kun häneltä pyydettiin apua puhelimen välityksellä johonkin pahaan verenvuotoon, jota ei saatu tyrehdytettyä.


Uskon myös, että tämä maapallo ei ole ainut paikka avaruudessa jossa on elämää. Uskon, että jotkut sielut jäävät kuoleman jälkeen meidän keskuuteemme.




Siinäpä vähän miun uskostani. No, asiasta kukkaruukkuun, mie sain sen työharjottelupaikan, josta taisin mainita. Nyt vaan tallinomistaja toimittaa tarpeelliset paperit työkkäriin, niin sitten pääsee kirjoittamaan sopimukset. 
Miun pääasiallisiin hommiin siellä kuuluu perus tallihommat ja ratsutus. Kävinpä tänään ostamassa sitä ajatellen talviratsastussaappaat agrimarketista, eikä maksanu ku 31€! Niin ja sitten myös pitkävartiset ratsastusvillasukat. Viime viikolla ostin talvityötakin rajamarketista, että enköhän nyt pärjää! Ainiin lämpimät työhanskat pitäisi vielä hommata, entiset alkaa olla jo niin risat.


Soon moro ensikertaan!


Alinan hienot uudet huomioliivit! + Tutkapannan testausta ja karvanlähtö! :)





Päivä 1 - Esittele itsesi
Päivä 2 – Ensimmäinen rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti