Päivä 3 ja syksyragea

Tänään mie vihaan syksyä. Ai miks? Olen haravoinut kädet (melkein) verillä monta tuntia, selkä huutaa notta antakee armoo ja nyt sitten paleltaa ja on hiki vuorotellen. Huomenna en taatusti pääse sängystä ylös. Ihanaa. Saatoin myös astua koiranpaskaan.

Huomasin muuten kylillä käydessä että miun (muka)läskipohjamiestenkengillä ei ole mitään maailman miellyttävintä ajaa autoa. Tähän asti ajanu vaan tennareilla, joten hieman eri tuntuma esim. kaasupolkimeen. Noh, siitä selvisin ja pakko vaan totutella, en nimittäin meinannut koko talvea tennareilla tallustaa. Oisin kuvan tähän laittanu niistä popoista, mutta en pikaisella gööglettämisellä löytänyt kyseisiä kenkiä ja kameran kanssa en jaksa enää tänään heilua. Ehkä ne vielä joskus pääsevät komeilemaan tänne blogiin kuvan muodossa.

----------------------------------------------------

(Ylläoleva on kirjotettu jo eilen, juu jäi vähän kesken)

Minun vanhempani

Äiti ja iskä ovat ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä. Iskä tykkää luonnosta ja kaikesta siihen liittyvästä, kuten metsästyksestä ja sienestyksestä. Luonteeltaan hän on hyvin rauhallinen ja kärsivällinen, en ole nähnyt iskän suuttuvan kuin ehkä kaksi kertaa elämäni aikana. Eläimiin iskälläni on joku ihme henkinen yhteys tai jotain, koirat varsinkin tulevat välittömästi juttuun hänen kanssaan. Olen aina ollut isin tyttö <3

Äitini on aika....tempperamenttinen ettenkö sanoisi. Ja lujatahtoinen. Mie oon perinyt molempien luonteenpiirteitä, iskältä rauhallisuuden ja äitiltä lujatahtoisuuden (tai itsepäisyyden, miten sen nyt tahtoo ottaa). Äitin kanssa ei tulla aina hirveen hyvin toimeen, meillä on usein eri näkemykset asioista. Suoraan sanottuna äitini on niitä harvoja ihmisiä jotka saavat miun sappeni kiehumaan yli äyräiden. Mutta enpä mie kumpaakaan vaihtais pois!

Nollaseiska - Jonon viimeinen

Päivä 1 - Esittele itsesi
Päivä 2 – Ensimmäinen rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Suru

Perjantaiaamuna heräsin siihen kun iskä tuli kertomaan että Viivi on kuollut. Äiti oli löytänyt sen töihin lähtiessään pihatien varrelta. Ilves oli hyökännyt, niskat oli poikki. Se päivä meni shokissa, itkien ja itkua pidätellen. Itsekäs minä hokee, että jos oisin pitänyt sitä sisällä, jos olisimme saaneet asunnon, jos en olisi sinä yönä laskenut sitä ulos, näin ei olisi tapahtunut. Epäitsekäs minä sanoo: Viivi vietti elämänsä onnellisimmat kuukaudet täällä, se sai olla ulkona ja saalistaa niin paljon kuin halusi, mikä mie olin sitä kieltämään. Ja se todella oli onnellinen, oli kuin eri kissa. Silti syyllisyys saa välillä yliotteen ja on vaan ihan kauhea ikävä.

Kuuden vuoden yhteisen elon jälkeen on niin hiton vaikea uskoo, että Viiviä ei enää ole. Mie aina ajattelin, että varmasti se elää ihan piruuttaan tosi vanhaksi kaikkien kiusaksi. Kissani ei erityisemmin kirvoittanut ihastuksen huokailuja juuri kenessäkään, se oli erittäin valikoiva seuransa suhteen. Varsinkin nuorempana se jätti viisi nättiä viirua aika monen pahaa-aavistamattoman silittelijän käteen ja poistui paikalta häntä pystyssä tyynen rauhallisena. Helvetti, siinä kissassa oli asennetta. Viivin luottamus piti ansaita. Fiksu katti.

Kyllä se miunkin hermoja koetteli. Opin Viiviltä aika hemmetisti pitkäjänteisyyttä. Kyllä se oli vaan kaiken vaivan arvoista. Nyt täytyy kyllä lopettaa tämä postaus tähän. Tulee itku.

Päivä 2, truu heppatyttö

Ensimmäinen rakkaus

Päivä 1 - Esittele itsesi

Päivä 2 – Ensimmäinen rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Päivä 1

Esittele itsesi

Ajattelinpa aloittaa tällaisen jutskan. Täällä olen jo kertonut jonkin verran taustastani, kertoilen tässä sitten jotain muita juttuja itestäni.

1. Nimesi: Anna-Liisa
2. Kotikaupunki: Ruokolahti
3. Nykyinen asuinpaikka: Ruokolahti
4. Tämänhetkinen koulu: -
5. Siviilisääty: Kihloissa
6. Nettinimet: Iitanen
7. Hiusten väri: Kulahtanut musta vaaleanruskealla tyvikasvulla :P
8. Silmien väri: Jotkut ihme siniharmaavihreet
9. Pituus: about 166cm
10. Lävistyksiä: Vasemmassa korvassa kolme, oikeessa kaks, huulessa yks, silmien välissä
11. Tatuointeja: Ei vielä :P
-----------------------------------------------------------------

12.Paras elokuva: Ikuinen suosikki American History X
13. Paras TV-ohjelma: Täydelliset naiset ja Salkkarit of course :)
14. Lempiväri: Tällä hetkellä vihreä miellyttää paljon
15. Paras laulaja: Apua..Niitä on monia, jokainen omalla tavallaan hyvä, mut esimerkiksi Tarja Turunen
16. Paras bändi: Näitäkin niiiin monia..esim. Viikate, Kotiteollisuus, Sentenced, Klamydia, Amorphis, Apulanta..Listaa vois jatkaa vaikka kuinka.
17. Lempibiisi juuri nyt: Adele vs. Skrillex - Set Fire To Everybody
18. Paras karkki: Vaikea valita yhtä lempparia :)
19. Paras urheilu: Ratsastus
20. Paras ravintola: Ei ole hirveesti kokemusta rafloista kun yleensä tulee käytyy vaan kebabeissa ja mäkkärissä
21. Lempivaatteesi: Hupparit <3
22. Lempikauppa: Kirpparit
23. Lempiaine koulussa: No amiksessa oli käytännön tunnit parhautta
24. Paras kirja: Maan Lapset-sarja
25. Paras lehti: Aku Ankka!
26. Lempikengät: Maiharit ja tennarit

JUURI NYT:
27. Olosi: Zombie fiilis (heräsin äskettäin)
28. Sinkku vai varattu: Varattu
29. Kuuntelet: En mitään just nyt
30. Ajattelet: Mietin päivän agendaa
31. Haluat: Nukkumaan
32. Olet pukeutunut: mustavalkoharmaat maastokuvioiset pökät, vihree maastokuvioinen toppi ja musta huppari

TULEVAISUUDESSA
33. Haluatko lapsia?: Jaa'a, mieluummin en
34. Haluatko naimisiin: Ehkä
35. Mille uralle menet: Kyllä se on jotain elukoihin liittyvää, mieluiten hevosiin

Päivä 1 - Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Little artist

Oo, miulla on kolme lukijaa o.O Tervetuloa vaan vaatimattomaan blogiini!

Viime yönä ennen nukahtamista mietin taas ikuisuusongelmaani. Miten voi olla taiteilijan luonne ja sielu, vaikkei ole pätkääkään taiteellinen? Hirmuisesti ois päässä luovuutta ja ideoita, mutta ei keinoja eikä taitoja -lahjakkuudesta puhumattakaan- suoltaa sitä pihalle. Eikä hitustakaan kärsivällisyyttä tai pitkäjänteisyyttä opetella mitään. Onkohan kellään muulla samanlaisia dilemmoja?

Otetaan ekaks vaikka musiikki. Mie rakastan musiikkia, monenlaista musiikkia, mutta en oo yhtään musikaalinen. Ei sävelkorvaa, ei rytmitajua. Ei laulutaitoa. Oi miten ihanaa ois osata soittaa kitaraa tai rumpuja tai laulaa, ihan vaan omaksi iloksi..Joskus vuosia sitten soittelin sähköurkuja. Se tyssäsi erääseen kertaan kun näppäilin Vanhaa Holvikirkkoa olohuoneessa. Äitini kattoi telkkaria siinä ja sitten sanoi, että meni muuten väärin tuossa kohtaa ja mie en kuullut sitä. Luulin soittavani oikein. Nuotit oli tietenkin edessä (enhän mie ilman osaa mitään soittaa), mutta mie luin niitä siinä kohtaa vähän väärin. Sillon miulle riitti, tajusin viimeistään, ettei soittamisessa oo miun kohalla mitään järkeä, jos en ees tajua soittavani väärin.

No sitten piirtäminen, maalaus ynnämuu kuvaamataito. Mie nään päässäni selvästi jonkun kuvan, mikä pitäisi saada paperille, mutta kun käsi ei vaan tottele aivoja. Juu, mie tiedän että nuokin taidot vaativat harjoittelua, mut sepä se ongelma on, miulla ei riitä hermot. En tykkää harjotella, jos en ole mihinkään vähääkään tyytyväinen. Jumalauta jos en saa edes suoraa viivaa aikaseks, grr. Eli nuokin jutut on unohdettu jo aikoja sitten.

Kirjoittamisesta oon tykänny aina. Joskus halusinkin toimittajaksi, heh. Yläasteella varsinkin kirjottelin paljon runoja ja novelleja, satuja ja tarinoita. Saatoin jopa pitää joistakin sepustuksista, hetken. Myöhemmin kun luin uudestaan, en enää pitänytkään niistä, en yhtään. Ja usein innolla aloitettu kirjoitus jostain mukahyvästäideasta jäi vaan kesken, kun ajatus tyssäsi totaalisesti. Enemmän niitä keskeneräisyyksiä olikin pöytälaatikossa, kuin valmiita. Hyvänä esimerkkinä päiväkirja(t). Miulla oli aloitettuja päiviksiä ihan hirveesti, kunnes luovutin. Saa nähdä miten tän blogin kanssa käy ;)

Valokuvaamiseen en oo vielä turhautunu (kameraan sitäkin enemmän). Sain neljä vuotta sitten ekan digipokkarin, joka on siis valitettavasti käytössä vieläkin rahanpuutteen vuoksi. Oon jopa tyytyväinen joihinkin otoksiin. Muut ei varmaankaan pidä niitä mitenkään ihmeellisinä, mut hei, näillä "taidoilla", tolla kameralla..Ei kukaan voi oottaakaan mitään mestarikuvia. Ja miulle on yks hailee mitä muut ajattelee, kunhan oon ite tyytyväinen. Tottakai järkkärillä sais parempilaatuisia kuvia, mutta nyt täytyy vaan tyytyy siihen mitä on. Oon kyllä mooooonta kertaa ollu heittämässä tolla vesilintua, mut sitpä ei ois mitään millä räpsiä :)

Hopeanuoli ja Sininen Salama

Tosi "edustava" kuva..Konepelti auki, bensatankin luukku on maalattu tuon väriseksi testinä, niin ja koko auto on ollut ikuisuusprojekti siitä lähtien kun se on meillä ollut (jos nyt en hirveesti valehtele niin 3-4 vuotta).

Tämän J osti eilen. Se on kolme vuotta uudempi kuin tuo hopeinen, eli  "vain" 20 vuotta vanha :) Aivan ihanan värinen! 

Juu eilen hinattiin "Sininen Salama" (joo, pitihän se joku lempinimi keksiä :)) pihaan. Tai noh, iskä piti soittaa hinaamaan se, kun mie en oo ikinä hinannu/ollu hinattavana. Ehkä kilometrin verran oli pakko olla hinattavana sinne missä iskän kanssa treffattiin ja se oli ihan kamalaa! Jarrun päällä sai suurinpiirtein seistä ja silti se perhanan köysi pääs löystymään risteyksissä, argh. No sitten siitä tietenkin loppu akku ja keli oli aika märkä..joten J:n piti ottaa pyyhkijä irti ja ikkunasta pyyhkiä sillä tuulilasia :D Poloisella oli hieman kylmettynyt käsi, kun matkaa oli kuitenkin reilu 30 kilsaa ja tietenkin 60 km/h nopeus. Mutta nyt se siis nököttää pihassa ja odottaa pientä ropausta ja sitten katsastusta. "Hopeanuoli" lähtee sen jälkeen myyntiin.

Erehdys

Juu siis Wagner ei olekaan Wagner..Vaan hän on Riitu :) Nooh, hyvä kuitenkin ajoissa huomata, no harm done.

Pikkukisu on pikkuhiljaa tottunut vähän kaikkeen, Viivi taas on..noh, oma myrtsi itsensä. Mutta onneksi Riitu ottaa rohkeasti kontaktia, jäätävästä vastaanotosta huolimatta. Kiinnostus ois kova, mutta kun toinen vaan sähisee ja murisee ja röhkii. Kyllä se Viivi siitä leppyy, vaikka ei niistä mitään bestiksiä ikinä tulekaan. Tänään löytyi heille yhteinen kauhistus: imuri, huoh. Se on mukavaa imuroinnin jälkeen etsiä kahta kissaa ympäri taloa, yhdessäkin oli jo tarpeeksi ja se sentäs on isompi ja löytyy helpommin :)

Läppärin päällä on lämmin nukkumapaikka :P

Kuvaajana J

Vähän sekalaisia kuvia, mutta tollasia on tullu kuvailtua :)

Kaksi pentua tuli taloon

Ja tässä he ovat, ensimmäisenä kuvissa söpöilee miun kissani Wagner..

..ja sitten vanhempieni kissa Aatu.

Kyllä muuten on hankalaa kuvata mustaa kohdetta! Noista kahdesta kuvasta nyt edes jotenkuten saa selvää, muut otokset ovatkin epämääräistä suttua.

On ne vaan ihania nuo kissanpojat.

Nanny...?

Tai sitten ei..Juu siis olin eilen lapsenlikkana siskon melkein-kaksvee pojalle. Miun epävirallinen kummipoika, en nimittäin kuulu kirkkoon, mutta se nyt on sivuseikka. Mie en ihan hirveesti oo ollu pojan kanssa tekemisissä, (paitsi nyt tänä kesänä vähän enempi, sentäs asutaan samalla paikkakunnalla) niin hän ujostelee minuu aika paljon. Ja sitten  mie en oikeen osaa olla pienten muksujen kans, en oo hirveen lapsirakas.

Nooh, leikkiminen ja sellanen meni ihan sujuvasti, mutta sitten oltas lähetty pihalle..Koitin haalaria pukea, niin alko hirvee parku ja huuto ja poika meni ihan makarooniks, yritä siinä sitten pukea toista. Ja äiti ois pitäny siihen saada. Mie yritän siinä sanoa että kun ei äiti nyt ole täällä ja että jos ei suostu haalaria pukemaan, niin sitten ei mennä ulos, as simple is that. No hän sitten aikansa möksötettyään unohti hetkeks koko ulkoilun. Mutta sitten yhtäkkiä se taas tuli mieleen ja sama rumba uudestaan. Laskin hitaasti kymmeneen (sitä tein aika monta kertaa päivän aikana) ja päätin että kun ulkona kuitenkin paistaa aurinko ja on aika lämmin, niin eiköhän takki ja pipo riitä (ne hän suvaitsi miun laittaa päälle), kun oli pojalla kuitenkin suht paksut housutkin jalassa ja ei me siellä kauaa olla kummiskaan. Eli ulos päästiin, puuuh...

Seuraavat itkupotkuraivarit tuli seuraavista asioista: syöttötuoliin nosto ja sieltä lattialle nosto, vaipan vaihto ja päikkäreille käyminen..Kyllä hän kummiskin nukahti sitten pienen hetken huudettuaan. Sit täti oliki vähän väsynyt. Jotenkin taas tuli mieleen miksi en erityisemmin lapsia itelleni haluais. Siis vaan yksi osa siitä miks en.

-----------------

Tää viikko on mennykki aika nopsasti. Äiti on ollut kuntoutuksessa (ah, miten rauhallista onkaan ollut) ja mie oon häärinyt kotineitinä ja laittanu ukkoloille sapuskaa muunmuassa. Sen homman palautan suosiolla äitille, yäk. Ja aivan hyvin sain leivinuuninkin lämmitettyä vaikka siinä mukamas on omat kikkansa miten se hoituu. Ja pah sanon minä. Tähän loppuun laitan taas muutaman kuvan viimepäiviltä.