Viime yönä ennen nukahtamista mietin taas ikuisuusongelmaani. Miten voi olla taiteilijan luonne ja sielu, vaikkei ole pätkääkään taiteellinen? Hirmuisesti ois päässä luovuutta ja ideoita, mutta ei keinoja eikä taitoja -lahjakkuudesta puhumattakaan- suoltaa sitä pihalle. Eikä hitustakaan kärsivällisyyttä tai pitkäjänteisyyttä opetella mitään. Onkohan kellään muulla samanlaisia dilemmoja?
Otetaan ekaks vaikka musiikki. Mie rakastan musiikkia, monenlaista musiikkia, mutta en oo yhtään musikaalinen. Ei sävelkorvaa, ei rytmitajua. Ei laulutaitoa. Oi miten ihanaa ois osata soittaa kitaraa tai rumpuja tai laulaa, ihan vaan omaksi iloksi..Joskus vuosia sitten soittelin sähköurkuja. Se tyssäsi erääseen kertaan kun näppäilin Vanhaa Holvikirkkoa olohuoneessa. Äitini kattoi telkkaria siinä ja sitten sanoi, että meni muuten väärin tuossa kohtaa ja mie en kuullut sitä. Luulin soittavani oikein. Nuotit oli tietenkin edessä (enhän mie ilman osaa mitään soittaa), mutta mie luin niitä siinä kohtaa vähän väärin. Sillon miulle riitti, tajusin viimeistään, ettei soittamisessa oo miun kohalla mitään järkeä, jos en ees tajua soittavani väärin.
No sitten piirtäminen, maalaus ynnämuu kuvaamataito. Mie nään päässäni selvästi jonkun kuvan, mikä pitäisi saada paperille, mutta kun käsi ei vaan tottele aivoja. Juu, mie tiedän että nuokin taidot vaativat harjoittelua, mut sepä se ongelma on, miulla ei riitä hermot. En tykkää harjotella, jos en ole mihinkään vähääkään tyytyväinen. Jumalauta jos en saa edes suoraa viivaa aikaseks, grr. Eli nuokin jutut on unohdettu jo aikoja sitten.
Kirjoittamisesta oon tykänny aina. Joskus halusinkin toimittajaksi, heh. Yläasteella varsinkin kirjottelin paljon runoja ja novelleja, satuja ja tarinoita. Saatoin jopa pitää joistakin sepustuksista, hetken. Myöhemmin kun luin uudestaan, en enää pitänytkään niistä, en yhtään. Ja usein innolla aloitettu kirjoitus jostain mukahyvästäideasta jäi vaan kesken, kun ajatus tyssäsi totaalisesti. Enemmän niitä keskeneräisyyksiä olikin pöytälaatikossa, kuin valmiita. Hyvänä esimerkkinä päiväkirja(t). Miulla oli aloitettuja päiviksiä ihan hirveesti, kunnes luovutin. Saa nähdä miten tän blogin kanssa käy ;)
Valokuvaamiseen en oo vielä turhautunu (kameraan sitäkin enemmän). Sain neljä vuotta sitten ekan digipokkarin, joka on siis valitettavasti käytössä vieläkin rahanpuutteen vuoksi. Oon jopa tyytyväinen joihinkin otoksiin. Muut ei varmaankaan pidä niitä mitenkään ihmeellisinä, mut hei, näillä "taidoilla", tolla kameralla..Ei kukaan voi oottaakaan mitään mestarikuvia. Ja miulle on yks hailee mitä muut ajattelee, kunhan oon ite tyytyväinen. Tottakai järkkärillä sais parempilaatuisia kuvia, mutta nyt täytyy vaan tyytyy siihen mitä on. Oon kyllä mooooonta kertaa ollu heittämässä tolla vesilintua, mut sitpä ei ois mitään millä räpsiä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti