Niinkuin otsikko kertookin, tän päivän aiheena on masennus. Miulla palaili muisti vasta Lappeenrannan keskussairaalassa ja olin masentunut. Lueskelin tilaamiani potilaskertomuksia ja niissäkin oli, että itkeskelin paljon ja kutsuin hoitajan paikalle syyttä suotta. Sen mie muistankin, että kaipasin seuraa, joku joka ymmärtäisi, että pääsisin pakoon omia ajatuksiani. Eihän kukaan voinut ymmärtää, mutta onneksi en sitä silloin tajunnut.
Miulla aloitettiin masennuslääkitys. Kaikki lääkkeet piti murskata ja liottaa veteen ja se seos sitten laitettiin peg-letkun kautta menemään. Muistan niin elävästi, kun makasin vaativan kuntoutuksen osaston sängyllä ja mietin, olenko elossa edes. Tuolloin päätin, että en ota enää yhtään niitä masennuslääkkeitä. Kerroin hoitajalle päätöksestäni ja tunteistani ja niin lääkitys lopetettiin. Kai mie silloin päätin ruveta taistelemaan tai jotain sellaista, koska masennus ja sen sellaiset tunteet loppuivat.
Tämä postaus jää nyt aika lyhyeksi, koska en muista alkuaikoja ja tämä on aika henkilökohtainen aihe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti